Makaan riippumatossa ja katson yli lentävää lentokonetta. Muistan, kuinka nuorena lempipaikkani oli lentokentän vieressä sijaitseva kallio- siellä pääsin lähimmäs noita koneita, jotka lupasivat viedä pois, toisiin maisemiin, toiseen elämään. Kävin istumassa kalliolla kesäisin ja talvisin, aurinkoisina päivinä ja sateisina päivinä. Kiitoradalla nousevien koneiden näkeminen helpotti joka kerta selittämätöntä ahdistusta, jonka syytä en koskaan ymmärtänyt. Joskus vielä minäkin.

Heti lukiosta valmistuttuani  lähdin Australiaan, ja vaikka palasin lopulta Suomeen opiskelemaan, oli haaveissani päästä takaisin ulkomaille asumaan niin pian kuin mahdollista. Opintojen aikana tein pidempiä ja lyhempiä matkoja- halvat lennot.fi oli top vierailluin nettisivuni. Happinaamari ahdistukseen, selittämättömään sisäiseen kiemurteluun, jota en tuntunut pääsevän pakoon.

Tällä kertaa vaihtoon lähtiessäni jokin oli kuitenkin toisin. Jo ensimmäisten viikkojen aikana huomasin, kuinka ajatukseni poikkesivat aikaisemmista: ”En halua palata enää Suomeen, haluan jatkaa matkustamista ja nähdä koko maailman”. Palavan matkakuumeen sijaan viimeisiä kuukausia vaihdossa on leimannut tyyneys.

Olen ollut onnellinen täällä, mutta tiedän olevani onnellinen myös Suomessa. On selvää, että omia ajatuksiaan ei pääse lentämällä karkuun. Sen sijaan valtavasti rohkeutta vaatinut omien varjojen kohtaaminen ja niiden kanssa sinuiksi asettuminen on tuonut sen rauhan, jota niin kovin yritin vuosia löytää kaikkialta muualta paitsi kotoa. Pitkän ja haastavan polun päästä olen löytänyt tunteen, joka kertoo minun olevan perillä.

Katson lentokonetta ja mietin, kuinka kiitollinen olen voidessani nähdä vain valojuovan uuden elämän sijaan.

-Sosiologin päiväkirja

Alkuperäinen julkaisu Instagramissa 12.7.2022.