Avainsana: yksilökeskeisyys
-
Yksilökeskeisiä piirteitä korostavassa yrittäjyysyhteiskunnassa ihannekansalainen ei epäonnistu – ja siksi se hävettää ja sattuu
Olemme siirtyneet yhteiskuntana 1990-luvun koulutuspoliittisten päätösten seurauksena kohti yksilöä, yksilöiden välistä kilpailua korostavaa ja yrittäjyyteen kannustavaa kansalaisuutta. Yrittäjäyhteiskuntaa. Sosisologiassa ilmiötä on pyritty avaamaan “yrittäjäminuuden” termillä. Sillä viitataan hallintaan, jossa kulttuurisesti, poliittisesti ja sosiaalisesti tuotetaan tietynlaisia kansalaisia. Uusliberalistisessa hallinnassa yksilöltä vaaditaan itsenäisyyttä, joustavuutta ja vastuuntuntoa erona modernin palkkatyöläisyyden vaatimuksiin, kuten vaatimattomuuteen, kurinalaisuuteen ja sopeutumiseen. Samanaikaisesti yksilön…
-
Yksilökeskeinen aikamme on omiaan tuottamaan pelastajasyndroomasta kärsiviä nuoria
Pelastajasyndrooma perustuu ajatukselle, että yksi ihminen voi pelastaa toisen ihmisen, ryhmän, koko maailman.. tätä ajatusta on ruokittu kristinuskosta lähtien, ja nykypäivän elokuva- ja vaikuttaja-alat boostaavat trendiä tunnustetusta yksilöstä maailman pelastajana. ”Juuri SINÄ voit olla se merkittävän muutoksen aikaan saaja – kunhan vaan teet tarpeeksi töitä!” Meritokraattinen mallimme uskottelee Pelastajasyndroomasta kärsivälle ominaista ovat ongelmien ottaminen henkilökohtaisesti,…
-
Miksi vaadimme itseltämme ja muilta täydellisyyttä?
Miksi mikään ei tunnu riittävän itselle, yhteiskunnalle tai muille ihmisille? Miksi länsimaihin on levinnyt riittämättömyyden tunteen pandemia? Tutkijat ovat löytäneet ilmiön taustalta kolme perfektionismin elementtiä: 1. Itseen kohdistunut perfektionismi, eli täydellisyyden vaatimus itseään kohtaan. Ihmiset asettavat todella korkeita vaatimuksia itselleen ja tavoittelevat moitteettomuutta ja täydellisyyttä. 2. Sosiaalinen perfektionismi, eli täydellisyyden vaatimus ympäristöltä. Elämme sosiaalisessa ympäristössä,…