Avainsana: tunteet
-
Kiltin ihmisen voi olla vaikeaa luottaa muihin ihmisiin, sillä omia tunteitaan piilottamalla hän ei anna muille mahdollisuutta tuntea aitoa itseään
Mielenterveysviikkoon liittyen ajattelin kirjoittaa hieman henkilökohtaisemmasta aiheesta: yksinäisyyden tunteesta yhteisössä. Minut tunteville ihmisille olen todennäköisesti näyttänyt aina siltä, että minulla on paljon kavereita, ja että en ole todennäköisimpiä henkilöitä kokemaan yksinäisyyttä. Todellisuus on kuitenkin varsin toisenlainen. Olen ollut ajoittain hyvin yksinäinen, lapsesta lähtien. Olen ollut yksinäinen yhteisöissä, jonka myötä olen kokenut itseni perustavanlaatusesti vääränlaiseksi. ”Toivon,…
-
Nalkuttavan naisen ja marttyyriäidin stereotypiat ovat historiassa muodostuneiden selviytymiskeinojen lopputuotteita, joista naiset kollektiivisesti parantuvat
Moni meistä tunnistaa nalkuttavan naisen ja marttyyriäidin stereotypiat, sekä ”yllättävään” eroon päättyvät parisuhteet. Moni nainen myös tietää, että kriisien ja yllättävien erojen takana ei ole yksittäinen tiskivuori taikka pettymys vapaa-ajan vieton tapoihin- vaikka ilman toimivaa, vastavuoroiselle luottamukselle rakentuvaa kommunikaatiota tilanne saattaa siltä näyttäytyäkin parisuhteen toiselle osapuolelle. Sen sijaan taustalta saattaa usein löytyä pitkä sosiaalinen ja…
-
MITEN KULTTUURIMME UUSINTAA OMISTA TUNTEISTA IRTAANTUMISEN KOKEMUKSIA JA KUINKA OIREILU NÄKYY ARJESSAMME?
“Huomaan, että olet täysin irti omista tunteistasi – puheesi keskittyy muiden tunteista kertomiseen, mutta missä ovat omasi?” Tunnisti terapeuttini ensimmäisellä käynnillämme kolme vuotta sitten. Siksikö tunnemaailmani tuntui niin vaikealta hallita? Siksikö en luottanut lainkaan omiin tunteisiini? Siksikö koin syyllisyyttä tunteistani? Vuosia myöhemmin olen huomannut, että en ole yksin. Omista tunteista irtaantumisen kokemus on melko yleistä,…
-
Minun oli irroitettava itseni urheilusta, jotta voisin urheilla vain itseäni varten
Riittämättömyyden, vajavaisuuden ja vaativuuden tunnelukot tuottivat toksisen treenimentaliteetin Olin eilen pitkästä aikaa salilla – paikka, jossa olen viettänyt satoja tunteja edellisen 15 vuoden aikana. Tuntui, että sain vihdoin treenata rauhassa, itseltäni rauhassa. Vuosi sitten aloin reflektoimaan suhdettani urheiluun. Pari vuotta harrastamani triathlon oli vienyt sydämeni. Se tarjosi minulle työkalun lähes täysin päihteettömään elämään, yhteisön ja…
-
Ahdistaako työelämä ja 8 tunnin oravanpyörä?
Ei hätää, et ole yksin. Itselleni tämä ahistus iski ensimmäisen kerran istuessani kaupan kassalla lukion päättymisen kynnyksellä – eihän tämä tätä voi olla? Päädyin australian kautta sosiologian pariin etsimään vastauksia ahdistukseeni. Tämän päivän työelämä on monelle kaukana siitä, mitä elämältään toivoisi. Kiristynyt tahti vie mehut ja vapaa-aika on pelkkää töihin valmistautumista. Ruuhkautuneet päiväkodit, yksilöiden väliseen…
-
Lapsilla ja nuorilla on oikeus kasvaa turvallisessa tunneympäristössä – siihen tarvitsemme aikuisten työhyvinvoinnista huolehtimista
Hyvää lasten oikeuksien päivää 🤍 Olen ollut onnekas saadessani tukea eri vaiheissa olevia 12-15 vuotiaita nuoria kuluneet 8 viikkoa kouluvalmentajan roolissa 🩷 Työssäni olen päässyt toiminaan tyynynä tunteille – niille pelottaville ja ahdistaville, koko kehoa hallitseville – ottanut ne vastaan ja pehmentänyt hämmennystä empaattisesti ymmärtäen. Olen päässyt harjoittamaan myös omia tunnetaitojani, tunnistamaan omia rajojani. Huomannut,…
-
Yhteiskunnallinen keskustelumme kaipaa väärässä olemisen normalisointia, mutta miksi se on niin vaikeaa?
Jokainen meistä on varmasti tiennyt joskus olevansa väärässä, mutta jatkanut puolustautumista. Moni meistä muistaa myös kuinka hyvältä väärässä olemisen myöntäminen tuntui. Kypsältä, armolliselta ja helpottavalta – haavoittuvaisuuden osoittamisesta tulikin hyvä olo! Pelkäämme olla väärässä, sillä pelkäämme tulevamme torjutuksi. Hylätyksi tulemisen pelko on eräs yleisimpiä tunnelukkojamme, ja näkyy väistämättä myös yhteiskunnallisessa keskustelussa. Mielummin pystytämme muurit ajatustemme…
-
Arjen murheet etääännyttivät ihmisistä ja toivat näkyväksi kiltin tytön syndrooman
Musta tuntuu, että oon jotenkin tosi kuormittavaa seuraa tällä hetkellä. Mua hävettää ja ahdistaa nähdä kavereitakin kun tuntuu että mulla on kokoajan vain raskaita juttuja kerrottavana. ”Mitä kuuluu” -kysymykset on niin vaikeita että mielummin oon näkemättä ketään”… avauduin ystävälleni kesällä. Kuluneen vuoden aikana elämässä myllertäneet muutokset, epävarma työllisyystilanne, syvä identiteettikriisi uran suhteen ja jatkuvasti vaivanneet…
-
Mitä lapsuuden harrastukset paljastavat yhteiskunnan vaatimuksista ja mielenterveyden haasteista?
”Muistan kun lapsena aina vihasin mennä kisoihin. Mua ahdisti se, että kaikkiin harrastuksiin liittyi aina joku kilpailu tai esitys. Ei voinut vaan nauttia siitä tekemisestä” ystäväni muisteli hiljattain.. …Ja oivalsi jotain oleellista harrastuskulttuurista johon lapset yhteiskunnassamme kasvavat. Harrastuksilla on tunnistettu olevan monenmoisia positiivisia vaikutuksia muunmuassa itsetunnolle, itsekurille ja vuorovaikutustaidoille. Kolikolla on kuitenkin toinenkin puoli. On…
-
Miltä tuntuu saada aivovamma?
Yksinäiseltä, avuttomalta, vainoharhaiselta, hullulta. 9 vuotta sitten, 19 vuotiaana, sain lievän aivovamman. Hermostovaurion johdosta menetin maku-ja hajuaistini. Lääkäreiden ennusteista huolimatta sain aistini puolen vuoden kuluttua takaisin hermostoni korjauduttua. Tai niin ainakin luulin. Vietin kyseisen talven yön yksinäisimmät tunnit googlessa: ”Persoonallisuuden muutokset aivovamman myötä”, ”tunne-elämän muutokset aivovamman myötä”, ”masennus ja aivovamma”, ”kaksisuuntaininen mielialahäiriö ja aivovamma”, ”vainoharhaisuus…