Avainsana: sosiologia
-
Miksi milleniaalit saattavat jäädä koukkuun mielensä optimointiin?
Uusliberalistisen perfektionismin ja terapiakulttuurin ansat Ostin Tunne lukkosi -kirjan vuonna 2016. Se oli ensimmäinen ostamani self help -kirja. Olin alkanut kärsimään edellisenä vuonna ahdistuksesta, masennuksesta ja sosiaalisten tilanteiden pelosta. Minussa oli pakko olla jotain vikaa. Niin aloitin projektin nimeltä itsensä kehittäminen – ja sillä tiellä olen edelleen. Monelle milleniaalille tämä on jaettu tarina. Sukupolveni on…
-
Miksi keskustelu voi olla hankalaa, jos toisella – tai sinulla – on vahva ryhmäidentiteetti?
Opintojen alku on monelle aikaa, jolloin oma ajattelu muovautuu uusien vaikutteiden kautta – tätä kutsutaan sosiaalipsykologiassa uudelleensosiaalisoitumiseksi. Silloin ihminen omaksuu ympärillä olevilta, arvostamiltaan ihmisiltä uusia tapoja ajatella, nähdä maailmaa ja hahmottaa todellisuutta. Olemme silloin melko haavoittuvaisia ja imemme ympäristön uusia normeja ja odotuksia kuin pesusienet – sopeutuaksemme joukkoon. Muistan itsekin imeneeni vahvasti kunnioittamieni professorien, opettajien…
-
Lasten mielenterveysongelmat ovat globaali epidemia, jonka pysäyttäminen on aikuisten vastuulla
Usa:ssa nuorten itsemurhat lisääntyivät 62% 14 vuoden aikana, ja aikuisten on otettava vastuu kehityksen pysäyttämiseksi Sosiaalipsykologi Jonathan Haidt on keskittynyt urallaan ymmärtämään tekijöitä, jotka ovat yhteiskunnasamme synnyttäneet ahdistuneen, masentuneen ja mielenterveysongelmista kärsivän sukupolven. Tuoreessa kirjassaan hän on löytänyt jälleen uuden näkökulman globaaliin mielenterveysepidemiaab: lapsuuden menettämisen. Haidt:in mukaan ihmisten sosialisoituminen ja kulttuuurin omaksuminen tapahtuu lapsuudessa leikin…
-
Mikä susta tulee isona -kysymys rajoittaa ihmisen elämänmahdollisuuksia, ja on esimerkki yhteiskunnallisen kontrollin voimasta
”Mikä susta tulee isona?” Kysymys on monelle ensimmäisiä kysymyksiä, jotka muistaa itselle esitetyn. Kolmeakymppiä lähestyessä yhtä montaa kalvaa sisäinen ja kasvava ahdistus. Vastausta kysymykseen ei ole vieläkään löytynyt. Vikaa etsitään itsestä sen sijaan, että kyseenalaistettaisiin koko kysymyksen ongelmallisuus. Ensinnäkin. Kuka on iso? Milloin on iso? Loppuuko isona oleminen kun jää eläkkeelle? Mitä sitten on? Ja…
-
Lamaannuttavatko someprofiilit identiteetin kehityksen? Someprofilin riskit pohdituttavat sen isovelimaisen ajattelun hallitsemisen näkökulmasta
Sosiaalisen median somekupla on herättänyt minussa kasvavissa määrin ahdistusta kuluneena talvena. Olen pohtinut paljon sitä, kuinka ne keiden postaukset minulle eniten näkyvät, määrittävät alitajuisesti sitä, mistä ajattelen olevan suotavaa kirjoittaa ja mistä näkökulmista. Minua on alkanut pelottamaan, että tiedostamattani rajaan ajatteluani somekuplaani sopivaksi, ja samalla heikennän kykyäni ajatella ja kirjoittaa kriittisesti. Eniten epämukavuutta on kuitenkin…