Avainsana: nuoret
-
Mitä lapsuuden harrastukset paljastavat yhteiskunnan vaatimuksista ja mielenterveyden haasteista?
”Muistan kun lapsena aina vihasin mennä kisoihin. Mua ahdisti se, että kaikkiin harrastuksiin liittyi aina joku kilpailu tai esitys. Ei voinut vaan nauttia siitä tekemisestä” ystäväni muisteli hiljattain.. …Ja oivalsi jotain oleellista harrastuskulttuurista johon lapset yhteiskunnassamme kasvavat. Harrastuksilla on tunnistettu olevan monenmoisia positiivisia vaikutuksia muunmuassa itsetunnolle, itsekurille ja vuorovaikutustaidoille. Kolikolla on kuitenkin toinenkin puoli. On…
-
Nuoret muuttavat maailmaa vapaaehtoistyön voimin
Sami Itani, käsittämättömän uran ehtinyt ja 35 -vuotiaana loppuunpalanut kymmenottelija, toimitusjohtaja, tohtori ja SUL puheenjohtaja kertoi hiljattain Hesarin kuukausiliitteessä kokemuksistaan. Itanin kommentti ”Olen aina kokenut syyllisyyttä, että en ole ansainnut itselleni hyvää. Mulle sattui vain osumaan hyvä arpa, että synnyin Suomeen maaliskuun 24. päivänä 1987. Se kävely Beirutissa on vaikuttanut psyykeni kulmakertoimeen enemmän kuin ennen…
-
McDonaldsin rekryongelmat eivät ratkea muotikampanjalla
McDonaldsin uudessa rekrykampanjassa yritetään houkutella nuoria työntekijöiksi kierrätetyistä työvaatteista valmistetuilla trendivaatteilla, joita saa vain sisäisissä arvonnoissa. Päälimmäisenä tempauksesta jäi fiilis, että viher- ja kulutusaivopesua hyödyntämällä aliarvioidaan nuoria, ja nuorten omanarvontuntoa. Nuorten tekemää valintaa työympäristöstään. Mitä jos työntekijöpulaa paikattaisiinkin paremmilla palkoilla, toimivalla esihenkilötyöllä, vakailla työsopimuksilla tai riittävällä työvuorosuunnittelulla? Jos on kuunnellut yhtäkään pikaruoka-alalla työskennellyttä ihmistä, niin…
-
HSL Lippujärjestelmä oikeudenmukaisemmaksi nuorille
HSL nykyinen ja ehdotettu (HS 25.10) lippujen hinnoittelumalli asettaa nuoret keskenään epäoikeudenmukaiseen asemaan. Nuoret eivät ole homogeeninen ryhmä, eikä alennuksia ole kestävää asettaa perustuen opiskelijat ja muut nuoret jaotteluun. Esitänkin, että opiskelijalipun asemaa tulisi pohtia uudelleen nuorten moninaiset tilanteet huomioivana uudistuksena. 18-14 vuotiaista pienituloisista nuorista 2/3 on opiskelijoita. Opiskelijoiden asema yhteiskunnassa on lähtökohtaisesti etuoikeutetumpi, sillä…
-
Ryhmien välisten jännitteiden synty ja ennaltaehkäisyn merkitys
Istuin bussissa ja kuulin nuorisoporukan valittavan, kuinka paikalliselle uimarannalle ei ole enää kiva mennä. Aikaisemmin siellä oli mahtunut pelaamaan lentistä, mutta nyt maahanmuuttaneiksi heidän indentifioimansa porukat olivat vallanneet kentän hyvin pitkiksi ajoiksi kerrallaan. Aikaisemmin kentän käyttö oli perustunut kirjoittamattomiin sääntöihin; tultiin omalla porukalla, pelattiin pelit ja jatkettiin omille rantaspoteille. Nyt kentälle saavuttiin rantakamojen kanssa ja…
-
Lukutaidon kriisi
Lukutaidon kriisi on ollut viime aikoina pinnalla, ja huoli lasten lukutaidon heikentymisestä on jälleen nostettu pöydälle. Silvia Hosseinin erinomainen essee Helsingin sanomissa avasi lukutaidon kriisiä monesta eri näkökulmasta, ja huomioi lukutaidon eriytymisen moninaiset taustat. Lukutaidon kriisillä ei viitata oppimisvaikeuksiin, vaan laajempaan lukutaidon heikentymiseen. Mediakriittisyyttä ja lähteiden luotettavuuden arviointia pyritään opettamaan kouluissa, mutta näihin on haastavaa…
-
Mitä yhteistä on jhadismilla ja äärioikeistolaisella ajattelulla?
Kaksi ideologiaa yhteiskunnallisen sprektrin ääripäistä jakavat yllättävänkin oleellisen linkin; Täyttymättömät tunteet syntyprosessin taustalla. Jihadistiset sekä äärioikeistolaiset liikkeet rekrytoivat samaaa tarvetta hyödyntäen; tarjoamme tiiviin yhteisön, joka poistaa jatkuvan ulkopuolisuuden tunteen. Kun kuunnellaan entisiä tai nykyisiä ääriliikkeiden jäseniä, on molempien ideologioiden jäsenten haastatteluissa löydettävissä samankaltaisia tunteita ja kokemuksia. Krooninen ulkopuolisuuden tunne juontuu toisen kohdalla rasismista ja syrjinnästä,…