Avainsana: kiltintytönsyndrooma
-
Kiltin ihmisen voi olla vaikeaa luottaa muihin ihmisiin, sillä omia tunteitaan piilottamalla hän ei anna muille mahdollisuutta tuntea aitoa itseään
Mielenterveysviikkoon liittyen ajattelin kirjoittaa hieman henkilökohtaisemmasta aiheesta: yksinäisyyden tunteesta yhteisössä. Minut tunteville ihmisille olen todennäköisesti näyttänyt aina siltä, että minulla on paljon kavereita, ja että en ole todennäköisimpiä henkilöitä kokemaan yksinäisyyttä. Todellisuus on kuitenkin varsin toisenlainen. Olen ollut ajoittain hyvin yksinäinen, lapsesta lähtien. Olen ollut yksinäinen yhteisöissä, jonka myötä olen kokenut itseni perustavanlaatusesti vääränlaiseksi. ”Toivon,…
-
Arjen murheet etääännyttivät ihmisistä ja toivat näkyväksi kiltin tytön syndrooman
Musta tuntuu, että oon jotenkin tosi kuormittavaa seuraa tällä hetkellä. Mua hävettää ja ahdistaa nähdä kavereitakin kun tuntuu että mulla on kokoajan vain raskaita juttuja kerrottavana. ”Mitä kuuluu” -kysymykset on niin vaikeita että mielummin oon näkemättä ketään”… avauduin ystävälleni kesällä. Kuluneen vuoden aikana elämässä myllertäneet muutokset, epävarma työllisyystilanne, syvä identiteettikriisi uran suhteen ja jatkuvasti vaivanneet…