Yleinen hyväksyntä valinnoillesi, ajatuksillesi ja teoillesi kertoo vain vallitsevan kulttuurin yleisistä mielipiteistä, ei siitä, onko tekosi tai tapasi ajatella hyvä, paha, huono vai oivaltava.

Meidät opetetaan koulusta asti hakemaan hyväksyntää muilta. Saadessamme palautetta suorituksistamme jäämme koukkuun palautteeseen, ja janomme tulla hyväksytyiksi kasvaa. Meihin rakennetun ulkopuolisen hyväksynnän koukun seurauksena saatamme lähteä aikuisenakin etsimään menestystä, kunniamainintoja ja kiitoksia muilta ihmisiltä. Meille saattaa olla elintärkeää varmistaa tulevamme hyväksytyiksi ja kuuluvamme joukkoon, sillä meitä  ei ole ehkä koskaan opetettu hyväksymään itseämme.

Mitä jos emme olisikaan oppineet hakemaan jatkuvastj hyväksyntää muilta hyvän olomme ja turvallisuuden tunteemme varmistamiseksi? Saattaisimme olla huomattavasti luovempia, vapaampia ja oivaltavampia. Rohkeampia. 

Se, että suuri osa ihmisistä on samaa mieltä jostain asiasta ei tarkoita, että he olisivat oikeassa. Meitä ei kuitenkaan kasvateta ymmärtämään näinkin merkityksellistä asiaa, vaan hakemaan turvaa massan hyväksynnästä.

Edellisiä ajattelun harhoja syntyy väistämättä, mikäli opetamme lapsillemme heidän tulevan hyvöksytyiksi ja riittävän vain muiden arvioiden kautta. Saaden hyviä numeroita tietyistä aineista, opiskellen tiettyä alaa, harrastaen tiettyjä lajeja sekä menestyen tietyllä sosiaalisen piirin asettamalla mittapuulla. 

Opetamme harhaanjohtavasti, että mitä urheammin yksilö toimii ajassa vallitsevien normien ja odotusten mukaan, sitä todennäköisemmin hänet hyväksytään

merkityksellisten ihmisten ja myöhemmin laajemmin yhteiskunnan toimesta.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ihminen olisi oma itsensä. Tai toteuttaisi vahvuuksiaan. Saatika olisi onnellinen.

Ei laisinkaan.

Tästä normaaliksi omaksumastamme sosiaalisesta toimintamallista seuraa usein riittämättömyyttä, loppuunpalamista ja kyvyttömyyttä tunnistaa omia rajoja. Niin kauan, kuin meidät kasvatetaan täyttämään kullekin ajalle soveliaita odotuksia ja kapenevia normeja, emme saa aitoa mahdollisuutta elää itsessämme. 

Tämän hetkinen ulkopuolisen hyväksynnän hakuun kasvattava mallimme yhdistettynä voitontavoittelulle perustuvaan yhteiskuntarakenteeseen voi puristaa ihmisestä kaiken huomaamatta, ettemme koskaan ehtineet elää omaa elämäämme.