Ilmastonmuutoskeskustelussa hallitseva narratiivi on keskittynyt kertomaan, kuinka yritysten tulee ottaa vastuu ja yksilöt ovat yritysten päätösten passiivisia seuraajia. Moni yritys onkin ottanut onkeensa ja tehnyt upeita viherpesukampanjoita niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.

Sen sijaan luonnon- ja ympäristönsuojelukeskustelussa vastuu siirretään myös yksilölle. Jokaisella meillä, sinulla ja minulla, on vastuu ympäristöstämme. Se ei ole sinun tai minun, se on meidän kaikkien yhteinen. 

Luonnon monimuotoisuuden perhosefekti on globaali – valintamme täällä vaikuttavat mahdollisuuksiin tuolla joka taas vaikuttaa valintoihimme täällä. Tämä on hyvä muistaa, mikäli kehittyvien maiden ekosysteemit tai ihmisoikeuksien toteutuminen tuotannossa eivät ole lähellä sydäntä. 

Mielestäni onkin vaarallista, mikäli päättäjien, median ja yritysten toimesta ei haasteta yksilöä passivoivaa yritysvastuuta korostavaa narratiivia. Me ihmiset teemme ostopäätöksiä kaupoissa, kirpputoreilla, alennusmyynneissä jne. Me ihmiset olemme itse vastuussa näiden päätösten seurauksista. 

Monipuolisessa informaatiomaisemassa emme voi tuudittautua tiedottomuuden viltin alle, emmekä sysätä vastuuta muille.

Tilanne on sama kuten monen muunkin muutosta vaativan ongelman kohdalla: kun todelliset vaatimukset muutokselle lähestyvät, ei kukaan uskalla ottaa vastuuta ja sanoa, että meidän itse tulee muuttaa toimintaamme. 

Vai onko se vain yritysten vika, että Suomalaisten ylikulutuspäivä tulee vastaan vuosi vuodelta aiemmin, maailman kahdeksantena jo maaliskuussa?

Tai että mitä vauraampi olet, sen suurempi hiiliijalanjälkesi ja ympäristökuormasi ovat? 

Tai että sinun halutaan jatkavan kuluttamista, ei lopettavan sitä?

Kuka kertoisi, että keisarilla ei ole vaatteita?