Moni meistä tunnistaa nalkuttavan naisen ja marttyyriäidin stereotypiat, sekä ”yllättävään” eroon päättyvät parisuhteet. 

Moni nainen myös tietää, että kriisien ja yllättävien erojen takana ei ole yksittäinen tiskivuori taikka pettymys vapaa-ajan vieton tapoihin- vaikka ilman toimivaa, vastavuoroiselle luottamukselle rakentuvaa kommunikaatiota tilanne saattaa siltä näyttäytyäkin parisuhteen toiselle osapuolelle.

Sen sijaan taustalta saattaa usein löytyä pitkä sosiaalinen ja kulttuurinen historia, jonka myötä moni nainen on oppinut toimimaan ja vuorovaikuttamaan selviytymistään edistäneillä, mutta itselleen vahingollisilla tavoilla. 

Tänä päivänä moni nainen onkin ottanut kopin itsetuntemuksensa ja vuorovaikutustaitojen kehittämisestä käyden terapiassa opiskelemassa omien tunteiden, tarpeiden ja ajatutusten tunnistamista, arvostamista ja sanallistamista.

Miksi niin moni meistä on omaksunut itsellemme sekä läheisille ihmissuhteillemme haitallisia toiminta- ja ajattelumalleja? 

Koska moni tytöistä ja naisista on pitkään historiassa kasvatettu kilteiksi, kuuliaisiksi ja kohteliaksi. Pitää hymyillä, olla iloinen ja helppo. Vihan ja turhautumisen näyttäminen on ollut naisille pitkään historiassa kiellettyä. Monen äiti ja isoäiti ovat hyvinkin tuttuja nurkkaan häpeämisen rangaistuksen kanssa omia aitoja tunteita ilmaistuaan. 

Puhumattakaan naisten sähköhoidoista, hysteriadiagnooseista tai noitavainoista.

Pitkään historiassa naiset ovat olleet perheen miehen päätöksille alisteisia. Tämä on johtanut tilanteisiin, joissa naisten on ollut asemansa turvaamiseksi kannattavaa oppia piilottamaan omat tarpeensa, toiveensa ja ajatuksensa mikäli ne eivät miehen ajatusmaailmaa miellyttäneet. 

Naiset ovat läpi historian oppineet kätkemään sisäänsä aitoja tunteitaan ja tarpeitaan – lakaisemaan maton alle ajatuksiaan, joiden esittäminen saattaisi asettaa naisen heikompaan asemaan.

Ilman ilmaisukanavaa jääneet tunteet purskahtavat kuitenkin usein esiin tavalla tai toisella – silloin niiden rakentava käsittely on usein jo liian myöhäistä.

Tunnistan, että myös itselleni on ollut todellisen työn takana oppia esittämään tarpeitani ja toiveitani suoraan – ja pitkällisen itsetutkiskelun ja terapian jälkeen en voi olla vähättelemättä sukupuoleni roolia vuorovaikutushaasteiden taustalla.

”Kiltit ihmiset ovat loppupeleissä itsekkäitä, sillä uhraten itsensä muiden hyvinvoinnille samalla piilottaen omat tarpeensa ja toiveensa he eivät anna muille edes mahdollisuutta täyttää tarpeitaan”, kertoo ylikiltteyttä käsittelevä kirja.

Ja uskon tämän olevan totta monen ylikiltteydestä kärsivän naisen kohdalla. Ei siksi, että naiset olisivat itsekkäitä, vaan siksi, miten meidät on yhteiskunnan historiassa tiedostamatta kasvatettu.

Todellisen sisäisen rauhan ja autenttisten ihmis-ja parisuhteiden muodostamiseksi meidän naisten on kuitenkin opittava tunnistamaan, sanallistamaan ja arvostamaan omia tarpeitamme ja toiveitamme. Senkin uhalla, että keikuttaisimme venettä. 

Pienet veneen keinahdukset ovat kuitenkin aina suotavampi vaihtoehto kuin sisään kätketyt tunteet ja pettymykset, jotka purkautuessaan yllättävästi aiheuttavat vahinkoa sekä itselle, että toisille.

Toivon, että tunnetietoisuuden, psykologisen ja sosiologisen ymmärryksen sekä sukupuolisidonnaisten historiallisten toimintamallien ymmärtäminen luo tuleville sukupolville sukupuolten rajat ylittäviä mahdollisuuksia ymmärtää ja purkaa toistemme kokemuksia, tunteita ja toimintamalleja tavalla, jotka ovat ennen näkemättämiä historiassamme 🩷