Olen aikaisemmin, etenkin opintojen ajan, ollut todellinen vaalifani. Olen rakastanut pohtia ihmisten äänestyskäyttytymistä, puoluevalintoja, seurata keskusteluja ja ulostuloja. Edellisten vuosien aikana kiinnostus on kuitenkin laantunut – miksi?

Olen huomannut, että yhä useammin tunnen kyllästymistä tapaan, jolla poliittista keskustelua käydään. Keskustelun tavat poikkeavat niistä arvoista, joita haluan elämääni sisällyttää ja joista imeä oppia.

Keskusteluun eri tietolähteiden ääreltä osallistuvien keskustelijoiden leimaaminen putinisteiksi, trolleiksi, suvakeiksi tms. Herättää itsessä usein poliitikosta ja puolueesta vieraannuttavia tunteita, sillä tiettyjen näkemysten esittäjien stigmatisoiminen on merkittävä vallankäytön väline, jota tulisi käyttää harkiten ja perustellen – mieluiten ei laisinkaan. 

Keskusteluun eri tietolähteiden ääreltä osallistuvien keskustelijoiden leimaaminen putinisteiksi, trolleiksi, suvakeiksi tms. Herättää itsessä usein poliitikosta ja puolueesta vieraannuttavia tunteita, sillä tiettyjen näkemysten esittäjien stigmatisoiminen on merkittävä vallankäytön väline, jota tulisi käyttää harkiten ja perustellen – mieluiten ei laisinkaan. 

Tulevien vuosien vaalikeskusteluissa olisi hienoa nähdä yhä enemmän nöyryyttä oman tiedon, oman kuplan ja inhimillisten ajattelun harjojen ääreltä – se tuntuu usein puuttuvan kun huomio keskitetään vikojen etsimiseen vastustajista ja toisista puolueista.

Maailmaa muutetaan yhteistyöllä, vastustaja ei ole aina väärässä ja pidemmälle päästään kun keskitytään siihen, mikä meitä yhdistää erojen etsimisen sijaan.