”Mikämeitävaivaa” podcastin Veikka Lahtinen pohti hiljattain sitä, kuinka vaikeaa vasemmistossa on välillä olla, koska ihmiset ovat peloissaan, ehdottomia ja vetävät rajoja ajattelun sijaan. 

Itselläni kesti monta vuotta ja miltei maisterin paperit, ennen kuin uskalsin osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun blogissani. 

Minä, yhteiskuntatieteiden maisteri, pelkäsin todella, että hyvää edistäessäni joudun hyökkäyksen kohteeksi väärien sanavalintojeni tai yhden näkökulman nostamisen tuottaman lokeroinnin vuoksi. 

Jokapäiväinen todellisuuteni osoitti, kuinka ehdottomuutta vaativa keskustelukulttuuri rajoittaa sitä ketkä pääsevät ääneen ja keiden arjen ongelmia käsitellään – kaupunkien reuna-alueiden haasteita köyhtyvän ja katkeroituvan työväenluokan vai maahanmuuttaneiden näkökulmasta?

Olenko ottamastani näkökulmasta riippuen rasisti ja nationalisti vaiko sokea vasemmistosuvakki?

Helpompaa olisi olla osallistumatta, kun laittaa itseään jatkuvasti alttiiksi lokeroinneille ja leimoille tiettyä näkökulmaa pohtiessa. 

Toisaalta, yhteiskunnallinen keskustelu ei etene, jos vain äänekkäimmät osallistuvat eikä ole tilaa olla väärässä.

Me kaikki olemme osa ratkaisua. Mutta erityisen merkittävä rooli on tuhansia seuraajia kantavilla vaikuttajatileillä. 

Tutkijoiden mukaan somen aktiivisimmat käyttäjät tietävät, että ärhäkät päivitykset houkuttelevat paikalle vielä suoremmin sanovia käyttäjiä. Näitä aaltoja hyödyntävät  kommentoijat, ”laahus”, saavat edelleen lisää näkyvyyttä itselleen öyhökommenttien perusteella.

Kierre on valmis.

Meillä kaikilla on vastuu tarkastella tapojamme ja motiivejamme osallistua keskusteluun sekä omaksumiamme oletuksia ihmisistä. 

Harva aikamme ongelma ratkeaa mustavalkoisella ja ehdottomalla lähestymistavalla, joka usein kiillottaa vain hetkellisesti sometilimme päällä loistavaa kultaista kehää.

Minkälaista keskustelukulttuuria sinä haluat yhteisössäsi edistää, ja minkälaisiin laahuksiin antaa arvokkaat datapisteesi?

-Sosiologin päiväkirja 9.11.2023