”Tuntuu, et sitä omaa tilannnetta alkaa heti yliselittämään ihan vieraille ihmisille. Et miten tää ei oo pitkäaikanen duuni, en koe sitä omaksi, millanen ihminen ylipäätään oon, mitä toivon työltä yms. Miks en voi vaan todeta et oon nyt tässä työssä ja se siitä”, pohti ystäväni turhautuneena.

Opintojen aikaan ihminen on ikään kuin suojassa- tietää mitä vastata kysyttäessä mitä tekee ja mitä tulee tapahtumaan. Vastaus otetaan vastaan hyväksyen; olet matkalla johonkin, tulet olemaan hyödyksi, seuraat yhteiskunnassa soveliaaksi katsottua polkua.

Valmistumisen jälkeinen aika saattaa sen sen sijaan yllättäen johtaa syviin itsetutkiskelun syövereihin. Työtä ja uutta sosiaalista identiteettiä ei löydy heti, tai löydetty työ ei tunnu lainkaan omalta, saatika omaan koulutukseen sopivalta.

Olisiko sittenkin pitänyt mennä vaan töihin, tähän mennessä olisi ehtinyt tienata jo ihan hyvin?

Onko tämä alakaan oikea, olenko todella ”valinnut oikein” sinä ihmisenä joka olin reilu parikymppisenä?

Hetkinen, minäkö asiantuntija? Ei kai!

Opiskeluaikana oma vertaisryhmä ja identiteetti ovat selkeitä. Sosiaalinen piiri pysyy samana parhaimmillaan useamman vuoden ajan.

Valmistuttuaan sitä onkin yhtäkkiä omillaan. Pitkä instituutioiden viitoittama polku on takanapäin, ja nyt pitäisi osata uida. Tilannetta ei yhtään helpota se, että toiset näyttävät olevan varsin kovia uimareita itseen verrattuna.

Epävarmassa tai omaan identiteettiin sopimattomassa työssä oleminen tuntuu vaivaannuttavalta. Olimme molemmat tunnistaneet, että se tuntuu vaikuttavan jopa motivaatioon tutustua uusiin ihmisiin, sillä työn leima tuntuu olevan merkittävä osa ensivaikutelmaa; kuinka kiinnostava ihminen on.

Elämme yhteiskunnassa, jossa jo koulussa omaksumme ajatuksen joksikin tulemisesta. Ikään kuin emme riittäisi itsenämme, vaan olemme aina tulossa joksikin, menossa jotakin kohti. Koulun loppua, valmistumista, unelmien työtä.

Valmistumisen jälkeiseen elämänmuutokseen sopeutuminen vaati paljon itsetutkiskelua, mutta maadoitti lopulta oleellisen äärelle. Kyse ei ole siitä mitä kohti olemme menossa, vaan kuinka elämäntilanteesta riippuen opimme hyväksymään riittävämme juuri siinä kohtaa jossa olemme.

-Sosiologin päiväkirja 27.8.2023