Arjen murheet etääännyttivät ihmisistä ja toivat näkyväksi kiltin tytön syndrooman

Musta tuntuu, että oon jotenkin tosi kuormittavaa seuraa tällä hetkellä. Mua hävettää ja ahdistaa nähdä kavereitakin kun tuntuu että mulla on kokoajan vain raskaita juttuja kerrottavana. ”Mitä kuuluu” -kysymykset on niin vaikeita että mielummin oon näkemättä ketään”… avauduin ystävälleni kesällä.

Kuluneen vuoden aikana elämässä myllertäneet muutokset, epävarma työllisyystilanne, syvä identiteettikriisi uran suhteen ja jatkuvasti vaivanneet terveysongelmat ja niistä juontunut valtava väsymys ovat tuoneet painolastinsa.

Kuulumisia kysyttäessä on ollut vaikeaa olla rehellinen antamatta ympäripyöreää vastausta. Tuntui vaikealta sanoa, että itseasiassa ei kuulu kovin hyvää. Siis mitä ihmettä, eihän niin voi vastata?

Päädyinkin olemaan usein paikalla, mutta henkisesti muualla. Ajatukset pyörivän uudelleen ja uudelleen kuormittavissa keloissa. ”Parempi kaikille että jään vaan kotiin kun lähden muiden energiaa pilaamaan”.

Jossain kohtaa huomasin, etten oikeastaan enää haluakaan nähdä ihmisiä oma-aloitteisesti. Aloin vetäytymään sosiaalisista jutuista, sillä koin etten voi kunnolla olla läsnä, ja mikäli olen, kuulumiseni eivät ole kevyitä ja iloa tuottavia.

Hetkinen.

Nappasin viimein kiinni itselleni asettamastani kaksoisstandardista.

Muut saavat kyllä kertoa huolistaan minulle, mutta minun pitää olla aina positiivinen, energinen ja vahva? Mitä ihmettä.

Kiltin tytön syndroomassa ihminen ei halua aiheuttaa muolle huolia tai ongelmia, eikä pysty ilmaisemaan omia tarpeitaan tai mielipiteitään. Sen sijaan negatiiviset tunteet käsitellään itse ja yksin, muita kuormittamatta. Takaisin voi tulla sitten kun pystyy taas hymyilemään.

Jaahas, kuulostaa tutulta.

Auringonpaisteen taas löydettyäni on silmiä avaavaa pohtia kulunutta vuotta. Kuinka moni meistä kilteistä tytöistä vetäytyykään oma-aloitteisesti vuorovaikutuksesta ja sosiaalisista piiristään siinä kohtaa, kun kokee elämäntilanteensa kuormittavan muita?

Aika moni, luulen.

Meille kaikille haluan sanoa, että ei tarvitse. Muihin saa tukeutua.

Eikö olosi olekin usein otettu, mikäli ystävä tai kaveri haluaa luottaa juuri sinun tukeesi vaikean paikan äärellä? Niinpä, luottakaamme siihen tunteeseen ja uskalletaan tarjota se myös läheisillemme.

-Sosiologin päiväkirja 23.9.2023