Ei hätää, et ole yksin. 

Itselleni tämä ahistus iski ensimmäisen kerran istuessani kaupan kassalla lukion päättymisen kynnyksellä – eihän tämä tätä voi olla?

Päädyin australian kautta sosiologian pariin etsimään vastauksia ahdistukseeni.

Tämän päivän työelämä on monelle kaukana siitä, mitä elämältään toivoisi. Kiristynyt tahti vie mehut ja vapaa-aika on pelkkää töihin valmistautumista.

Ruuhkautuneet päiväkodit, yksilöiden väliseen kilpailuun opettava vapaa-aika ja ihmisten elämänmahdollisuudet jo lapsena eriyttävä koulutussysteemi.

Koulumaailmassa meitä opetetaan toimimaan yhteiskunnan sovittussa aikaraameissa, opiskellen asioita, jotka on nähty tärkeiksi yhteiskunnan jatkuvuudelle. 

He, joilla lahjat ja intohimot löytyvät akateemisten aineiden ja neurotyypillisyyden ulkopuolelta, eivät tunnu pärjäävän pelissä.

20 ikävuoden kynnyksellä valikoidutaan jatkokoulutuksiin ja töihin. Pitäisi tietää mitä haluaa tehdä – harva tietää.

Toiset jatkavat suoraan töihin, joissa palkkakehitys, vapaus, luovuus ja autonomisuus ovat usein rajattuja. Työ on pienipalkkaista ja raskasta joko fyysisesti tai henkisesti. Arjessa ei ole energiaa omaan elämään, saati yhteiskunnan rakenteisiin vaikuttamiseen.

Parhaimmillaan jotkut löytävät koulutuksen kautta intohimotöihin tai ryhtyvät yrittäjiksi.

Palveleeko tämä rakennelma meitä ihmisiä? Olisiko meillä toista vaihtoehtoa? Mikä se olisi?

Ihmisiltä vaaditaan tässä ajassa paljon itsetietoisuutta ja rohkeutta irrottautua niistä ympäröivistä rakenteista ja normeista, jotka eivät tunnu soveltuvan itselle – yrityksistä huolimatta. Siitä mitä kaikki muut vierellä tekevät ja mihin meidät on sosialisoitu, eli ehdollistettu.

Itsetietoisuuden kehittyminen vaatii aikaa ja energiaa – mistä sinä pidät, missä olet hyvä, mitä haluaisit tehdä? Mistä saat merkitystä elämääsi? Voisiko joku maksaa tästä? Eikä hätää, se ei tapahdu hetkessä.

Toinen tärkeä kysymys on, kuinka paljon rahaa todella tarvitset arjessasi – onko se täysi 8 tunnin palkka vai pärjäätkö vähemmällä kun pohtii todellisia tarpeita ja haluja? 

Meidän sukupolvemme oireilee työelämän mahdottomuutta jo alle 30 -vuotiaina. Se on merkki siitä, että asioiden on muututtava. 

Kyseessä ei olekaan nollasummapeli – että joidenkin voittaessa toisten on hävittävä. Kyse on siitä, miten saamme yhteisön yhteistyöllä ja avoimella ideoinnilla keksittyä uusia tapoja järjestää yhteiskunta niin, että sekä hyvinvointi että ihmisläheisempi tapa toteuttaa itseään työn kautta tulevat mahdollisiksi? 

-Sosiologin päiväkirja 24.11.2023