Olen elänyt pitkään arkea, jossa opiskelu, työt, vapaaehtoistyöt ja urheilu ovat ohjanneet päivieni kulkua. Kalenteri on ohjelmoitu pitkäksi aikaa eteenpäin. Pitkään odotin, että pääsen kokeilemaan myös toisenlaista arkea. Että saan hetken vain olla.

Otin edellisen työpaikkani päättymisen vastaan mielenkiinnolla. Miltä tuntuu rakentaa arkipäivistä sellaisia, kuin itse haluan? Olla hetken aikaa irti muiden odotuksista ja oravanpyörästä.

Yli talven jatkunut flunssakierre ja raudanpuuten oireet pyyhkivät aikataulusta myös säännöllisen treenaamisen. Tilalle tulivat kävelylenkit ja jooga. Mielenkiintoinen kokeilu tämäkin, ajattelin.

Hetken verran rentoutuminen tekikin hyvää, mutta muutaman viikon jälkeen tyhjyyden tunne valtasi yhä suurempaa tilaa. Satunnaiset työt viestinnän parissa eivät täytä kaikkia tunteja, joita päivällä on tarjota. Päivässä on silti ihan liian monta hetkeä, jolloin käydä kurkkaamassa sähköpostista vastauksia heiteltyihin verkkoihin.

En usein koe elämässäni tylsyyttä, ja minun on helppo keksiä kaikenlaista puuhaa myös yksin ollessani. Mutta myös harrastuksista menee maku, jos niitä on aikaa tehdä jatkuvasti.

Ajattelin hetkellisen työttömyyden olevan tärkeä kokemus yhteiskuntapoliittisesta näkökulmasta. Enpä arvannut, kuinka syvälle ihmisarvoon se tunkeutuisi.

Liika vapaa-aika vie salavihkaisesti mukanaan arjen hetkien merkityksellisyyden.

Haasteena ei ole niinkään talous, vaan työarjen sosiaalisten suhteiden puute. Kun yhteisö ja yhteiset tavoitteet puuttuvat, on ihminen väkisinkin melko irrallaan. Odotuksen tilassa, jossa moni asia on itsestä kiinni, mutta lopulta tulevaisuus on muiden käsissä.

Tsemppiä kaikille työnhakuun – uskon, että meille jokaiselle löytyy vielä oma paikka, vaikka odottavan aika onkin pitkä. Työtilanteesi tai tittelisi ei määritä ihmisarvosi tai merkitystäsi.

-Sosiologin päiväkirja 11.03.2023