Yksinäiseltä, avuttomalta, vainoharhaiselta, hullulta.

9 vuotta sitten, 19 vuotiaana, sain lievän aivovamman. Hermostovaurion johdosta menetin maku-ja hajuaistini. Lääkäreiden ennusteista huolimatta sain aistini puolen vuoden kuluttua takaisin hermostoni korjauduttua. Tai niin ainakin luulin.

Vietin kyseisen talven yön yksinäisimmät tunnit googlessa: ”Persoonallisuuden muutokset aivovamman myötä”, ”tunne-elämän muutokset aivovamman myötä”, ”masennus ja aivovamma”, ”kaksisuuntaininen mielialahäiriö ja aivovamma”, ”vainoharhaisuus ja aivovamma”…

Tiesin, että en ollut enää oma itseni, muttei minulla ollut mihin verrata. Subjektiivinen kokemus nääs.

Minua hoitaneet lääkärit eivät maininneetkaan neurologisista testeistä muiden hoitovirheiden lisäksi.

Puolen vuoden kuluttua hakeuduin uudestaan lääkäriin, josta lähdin keskivaikean masennuksen diagnoosin kera. Pääni isku sivuutettiin, sen sijaan tarjottiin masennuslääkkeitä.

Vuoden jälkeen Australiassa olin jälleen tohtorin pakeilla: ”Pelkään että teen itselleni jotain”, Avun saanti ulkomailla oli miltei mahdotonta.

Seuraavat vuodet omakannassa ovat satunnaista in and out avun hakemista tuloksetta mm:

2019: ”Toistuvat masennukseni pahenevat, en jaksa enää elää. En luota omaan tunnemaailmaani. Pelkään takaraivossani edelleen tuntuvan turvotuksen liittyvän oireisiini”, purskahdin itkuun.

”Kannattaa kokeilla nyrkkeilyä, se rentouttaa!” minulle kehotettiin.

2 vuotta sitten pääsin viimein terapiaan. ”Olen saanut aikanaan kovan iskun päähäni, ja luulen sen olevan yhteydessä ongelmiini”. Isku muistetaan mainita kirjauksien sivulauseissa.

Kaksi viikkoa sitten, 9 vuotta myöhemmin, elämäni kuitenkin muuttui. Hakeuduin kiropraktikolle vuosia kestäneen lamauttavan niskakivun ja hartiaongelmien vuoksi.

Kaveri löysi samalla syyt myös oikean puoleisten raajojeni epätasapainoon ja voimattomuuteen. Mietinkin, miksi kasvoni ovat passikuvassa täysin vinot.

Ensimmäistä kertaa elämäntarinaani lähestyttiin holistisesti, ja kiropraktikko osasi kysyä onnettomuushistoriastani.

Pakka alkoi avautumaan ja testeistä selvisi, että hermostoni ei todella toimi normaalisti – kaukana siitä. Syyt tunnemaailman vaikeasti 

sanallistettaville kokemuksille, tyhjyyden tunteelle, irrallisuuden kokemukselle, muistiongelmille – kasvojen puutumiselle, tärinälle, niskakivulle, kehon ”vinoudelle” yms. Alkoivat hahmottumaan.

”Äiti, mä koen ensimmäistä kertaa miltei kymmeneen vuoteen tulleeni kuulluksi. Mä en oo vainoharhanen, mun hermostossa on oikeasti vaurioita”, purskahdin hervottomaan itkuun lähtiessäni vastaanotolta.

”Joo tää on niin perus. On niin väärin, että aivovammoja leimataan ”lieviksi”, lievä tarkoittaa sitä ettet tyyliin halvaannu. Iskuista seuraavat muutokset aivoissa tapahtuvat pitkän ajan kuluessa ja niin moni jää täysin yksin oireiden kanssa”, kiropraktikkoni tilitti.

”Kiitos, sä muutit mun elämän”, tervehdin seuraavalle vastaanottokäynnille saapuessani.

Kiitos kiitos kiitos #jaanaleenakerola@aamulehti kun nostit tärkeän mutta vähän puhutun aiheen esiin! Meitä vaikeasti sanallistettavista oireista kärsiviä on Suomi täynnä, mutta aiheen käsittely on hyvin haastavaa tiedon puutteen ja kokemusten subjektiivisuuden vuoksi.

-Sosiologin päiväkirja 15.5.2023