Suomalainen mökkeilijä on miljonääri maailman mittakaavassa?

”Kun pääsin ensimmäistä kertaa puolisoni mökille suomessa, olin äimistynyt. Miten tavallisilla suomalaisilla voi olla näin upeilla järvenrantapaikoilla kesämökkejä? Sveitsissä tälläisen omistamiseksi pitäisi olla miljonääri”, kertoi eräs asiakkaani oma koti-messuilla.

Niin pitäisi Itävallassakin.

Kuten usein ulkomailla ollessa, myös Itävallassa vaihto-opiskelun aikana mielessä kirkastui jälleen monta ”itsestäänselvyyttä”. Olemme Suomessa uskomattoman etuoikeutetussa asemassa sekä nyt että tulevaisuudessa metsiemme ja vesistöjemme näkökulmasta. Uskallan sanoa, että elinympäristömme on eräs parhaita maailmassa.

Erityinen luksus on se, että ympäristömme on kaikille saavutettavissa. Se ei ole itsestäänselvää, ja siitä tulee pitää kiinni.

Salzburgissa asuessamme tuli hyvin pian selväksi, että vesistöjen ääreen pääseminen on etuoikeus. Upeiden alppijärvien rannat siinsivät lähellä, mutta kaukana. Useimmat järvet oli ympäröity yksityisillä rannoilla, jotka oli rajattu esimerkiksi verkkoaidalla.

Julkisille rannoille pääsymaksu oli usein 5 eurosta ylöspäin, parhaimmille sai pulittaa jopa 20 euroa. Rantojen maksullisuus rajoitti käyttöä, joka oli epäilemättä vesistöjen kannalta hyvä asia suositulla turistialueella.

Veden ääreen pääsemisestä muodostui samalla etuoikeus. Saatika sitten veden ääreltä mökin omistamisesta.

Matkan jälkeen olen osannut, jos mahdollista, arvostaa vielä enemmän mahdollisuutta päästä veden ääreen missä ja milloin haluan. Se on myös ihme, jonka edestä muualta euroopasta tulevat saattavat ällistyä.

Pidetään vesistämme ja luonnostamme huolta, ja taataan kaikille jatkossakin mahdollisuus päästä luontoon – sen ei pitäisi olla etuoikeuskysymys.

-Sosiologin päiväkirja

Alkuperäinen julkaisu Instagramissa 30.10.2022.

Jätä kommentti