Istuin bussissa ja kuulin nuorisoporukan valittavan, kuinka paikalliselle uimarannalle ei ole enää kiva mennä. Aikaisemmin siellä oli mahtunut pelaamaan lentistä, mutta nyt maahanmuuttaneiksi heidän indentifioimansa porukat olivat vallanneet kentän hyvin pitkiksi ajoiksi kerrallaan. Aikaisemmin kentän käyttö oli perustunut kirjoittamattomiin sääntöihin; tultiin omalla porukalla, pelattiin pelit ja jatkettiin omille rantaspoteille. Nyt kentälle saavuttiin rantakamojen kanssa ja asetuttiin viettämään päivää. ”Törkeää, ne veivät meidän paikat”, totesivat nuoret.

Me ja ne. Iänikuinen ja ihmisyyteenkin kuuluva jaottelu, joka ei itsessään ole hyvä tai paha- tällä ajattelulla pyritään suojaamaan omaa sisäryhmää. Ongelmalliseksi me ja ne- asetelma muodostuu, kun puolia aletaan asettamaan esimerkiksi etnisyyteen perustuen. Jäin pohtimaan keskustelua, ja kuinka esitettyyn ongelmaan tulisi pureutua.

En usko, että monikaan meistä aiheuttaa mielipahaa tarkoituksella. Sen sijaan luulen kyseisen tilanteen tuoneen näkyväksi erot totutuissa toimintatavoissa, joiden kohtaamien ja purkaminen on joskus haastavaa. Se on haastavaa paitsi aikuisille, niin etenkin kehitysvaiheessa oleville nuorille.

Euroopassa Hollanti on loistava esimerkki maasta, jossa pro- monikulttuurisuus ja suvaitsevaisuus olivat koko kansaa leimaavia piirteitä. Kunnes ”kuin yhdessä yössä” seksuaalivähemmistöön kuuluvan oikeistopoliitikon Fortuyanin murha käänsi koko maan kelkan ja herätti vuosikymmeniä poliittisen korrektiuden pinnan alla kyteneen turhautumisen kulttuurisiin eroihin. Seurauksena oikeistopuolueiden valtaan nousu ja maahanmuuttovastaisuuden nopea kasvu. Kulttuurien kohtaamisesta seuranneet arjen haasteet olivat olleet olemassa, niistä vaan oli vaiettu.

Uimarantatapaus on esimerkki erosta totutuissa toimintatavoissa. Kentän asuttanut porukka on saattanut tottua käytäntöön, että mukaan haluavat pelaajat voivat liittyä heidän joukkoonsa- kenellekään ei ole välttämättä tullut mieleen, että paikan normi on pelata vain omien kavereiden kesken yhdistämättä jengejä.

Ero totutuissa toimintatavoissa on kuitenkin tuottanut me ja ne- asetelman, jossa toisen käytös tuomitaan ja siitä tuohdutaan. 

Sen voisi sanoa olevan pieni askel ihmiselle, mutta suuri askel ihmiskunnalle. Pieni arkinen ärsytys, joka muovaa vähitellen ja salakavalasti asenteita maahanmuuttoa kohtaan syventäen ryhmien välisiä eroja. Mitä voimme tehdä?

Nostaa esiin ongelman, keskustella, kuunnella ja pyrkiä ymmärtämään toistemme näkökulmia. Edellisen kaltaisissa tilanteissa olisi erittäin tärkeää pyrkiä luomaan keskusteluyhteys osapuolten välille, ja tarjota mahdollisuus avata kokemuksiaan siitä- oppia toinen toisiltamme miksi toimimme kuten toimimme. Emme voi kuitenkaan sysätä vastuuta tästä nuorille, vaan meidän nuorten parissa toimivien aikuisten tulee olla herkkänä tilanteille, jossa etenkin etnisyyteen perustuvaa vastakkainasettelua syntyy.

Tilanteista kuullessamme meidän tulee pyrkiä tarjoamaan mahdollisuuksia kohdata ja löytää yhteisymmärrys- vain näin voimme ennaltaehkäistä kiukun nielemisen väistämättömiä seurauksia, eli me ja ne- jaottelun syventymistä ryhmien välillä.

Ennaltaehkäiseminen on aina tehokkaampaa kuin seurauksien korjaaminen. Monimuotoisissa kaupungeissa yhteiseloon ei riitä pelkkä asennekasvatus ja kulttuureihin tutustuminen, vaan vaaditaan kykyä kohdata ja purkaa jännitteitä rakentavasti ruohonjuuritasolla.

-Sosiologin päiväkirja

Alkuperäinen julkaisu Instagramissa 17.9.2022.