Mistä fasistinen liikehdintä syntyy?

Fasismi- termi saattaa kantautua korviin yllättävissäkin tilanteissa, myös sellaisissa, joissa se ei sovi kuvaamaan ilmiötä tai tapahtumaa. Fasistinen liikeehdintä syntyy jaetusta pahoinvoinnista ja tyytymättömyydestä, jotka ovat seurausta heikentyneen taloudellisen tilanteen tuottamasta aseman heikkenemisestä ja pettymyksestä demokratiaan. Fasistinen ajatusmaailma rakentuu vahvalle kansallismielisyydelle, nationalismille ja johtajavetoisuudelle. Fasismiin liitetty rasistinen ajattelu juontuu pettymyksestä heikentynyttä yhteiskunnallista asemaa kohtaan- syyllinen heikentyneeseen taloudelliseen asemaan ja mahdollisuuksiin pyritään löytämään ulkopuolelta.

Saksassa 2ww saadut kolhut itsetunnolle ja Italiassa köyhyys sekä arvostuksen puute synnyttivät katkeruutta, joka voimistui yhtäkkiseen roihahtamiseen asti. Onkin tärkeää huomioida, että liike ei synnyttänyt tilannetta, vaan tilanne liikkeen. Fasistisen liikehdinnän ytimestä löytyvät pettymyksen, arvottomuuden ja syrjätymisen tunteet.

Fasistiset äärioikeistolaiset ryhmät ovat marginaalissa Euroopassa, mutta fasismin pinnan alla kytevän luonteen takia on tärkeää tuntea ääriajattelun prosessin syntymekanismeja.

-Fasismin ennaltaehkäisyssä on erittäin tärkeää pyrkiä välttämään luokkayhteiskuntaa, jossa osa tuntee olevansa häviäjiä. Uusliberalistinen politiikka on syventynyt sosiaalisia eroja omaisuuden, koulutuksen ja terveyden saralla, mikä on huolestuttava kehityskulku ääriliikehdinnän ehkäisyn näkökulmasta


-Demokratian kannalta on tärkeää ottaa opposition tarpeet vakavasti, ja pyrkiä korjaamaan esitettyjä epäkohtia
-Kaikki vaarallinen poliittisuus syntyy epäkohdista, ja sivuutetut tarpeet tulevat näkyviksi aina jotain reittiä pitkin
-Meidän tulee jatkuvasti miettiä, ettei kukaan ryhmä koe itseään ulkopuoliseksi, väärinymmärretyksi tai syrjäytetyksi, yhteiskunnnasta irralliseksi

Demokraattinen yhteiskunta ja intressiryhmien välillä käyty avoin, vastavuoroinen ja toisiaan kunnioittava dialogi luovat terveen pohjan yhteiskunnalliselle ilmapiirille, jossa rakenteellisten epäkohtien seurauksena syntyvä äärioikeistolainen ajattelu ei näyttäydy viimeisenä oljenkortena.

-Sosiologin päiväkirja

Alkuperäinen julkaisu Instagramissa 9.10.2021

Jätä kommentti