Yliopisto- opinnot aloittaessani ensimmäinen oppimani asia oli kyky olla hiljaa. Olin kasvanut porukassa, jossa puheenvuoron sai usein puhumalla päälle, ja yliopistossa päädyin samankaltaiseen ympäristöön- osaksi ’kanalaumaa’. Joku oli aina täyttänyt hiljaiset aukot, jos ei täyttänyt, avasin suuni. Ensimmäisessä lukupiiriryhmässä tuntui, että vain minä ja ystävämme puhuimme- kahden koulukaverimme ollessa hiljaa. ”He ovat varmaan vain hiljaisia.”
Päätimme kuitenkin kokeilla, mitä tapahtuu, jos suljemme suumme. Ja kappas- ryhmäläisemme avasivat suunsa, ja lukupiirikeskustelumme pääsivät aivan uusiin svääreihin. Keskustelusta muodostui tasapuolista ja osallistavaa- kaikilla oli tilaa ja mahdollisuus kertoa omista näkemyksistään.
Mitä tämä vaati? Kyvyn sietää muutaman sekunin hiljaisuutta. Sitä hiljaisuutta, jonka olin itse kokenut kiusalliseksi ja jota pyrin välttämään parhaani mukaan. Sitä hiljaisuutta, jonka koulukaverini tarvitsivat aloittaakseen puheenvuoron. Opin näkemään puheenvuorojen välissä pidetyn hiljaisuuden merkkinä kanssakeskustelijoiden kunnioituksesta- olen keskittynyt kuulemaan, mitä sanoit, ja ottanut hetken aikaa pohtiakseni vastaustani.
Tällöin vastausta ei anneta paniikinomaisesta tarpeessa kertoa mitä minä olen asiasta mieltä tai mitä olen kokenut, vaan vastaus on räätälöity edellinen puheenvuoro mielessä pitäen, keskittyen ensisijassa toisen, ei omaan sanomaan. Tämä mahdollistaa tasavertaisen dialogin ja vaatii tietoista opettelua.
Mikäli en olisi oppinut olemaan hiljaa ja sietämään hiljaisuutta, olisi minulta mennyt vuosien varrella hurja määrä mielenkiintoisia tarinoita ja näkemyksiä ohi korvien. Luultavasti myös moni ihmissuhde eri rytmissä keskustelevien ystävien kanssa olisi jäänyt alkamatta. Sosiaalinen luonne ei ole lainkaan imarteleva piirre, mikäli sosiaalisuuttaan ei osaa säädellä.
Saan nykyäänkin itseni aika-ajoin kiinni tästä vastustamattomasta tarpeesta täyttää aukot ja puhua pölpöttää menemään. Tärkeintä on kuitenkin se, että huomaan, kun näin tapahtuu- ja olen hieman nolona tämän jälkeen. Dalai Lamaa mukaillen: ”When you talk, you are only repeating what you already know. But if you listen, you may learn something new.”
-Sosiologin päiväkirja
Alkuperäinen julkaisu Instagramissa 13.11.2021