Usein vastaan, että me tutkitaan niitä asioita, joista kuulit aamu-uutisissa puhuttavan.
Sosiologia on niin laaja yhteiskuntatieteellinen ala, että sitä on vaikea selittää yhdellä tai kahdellakaan lauseella.
Sosiologiassa tutkitaan ryhmiä ja yhteisöjä, ihmisten toimintaa ja käyttäytymistä. Kulttuureja, ilmiöitä, muoteja, asenteita, arvoja, moraalia, valintoja, mahdollisuuksia… ja paljon muuta!
Ytimessä on kuitenkin ajatus, että yksilökeskeisen näkökulman sijaan pyritään ihmisen ja ihmisten toiminta, valinnat ja mahdollisuudet näkemään aina isommassa, historiallisessa ja paikallisessa mittakaavassa. Sosiologisesti sanottuna, ajallis-tilallisessa ulottuvuudessa.
Näin ollen sosiologi pyrkii ja pystyy paremmin ymmärtämään ihmisiä, yhteisöjä ja erilaisia toimintatapoja. Liekö tämä yhteydessä siihen, että sosiologeille on asetettu eriarvoisuuteen puuttumisen viitta, ja sisälle kirjoitettu sääntö ottaa huomioon kokonaisvaltainen, ihmislähtöinen kuva tilanteesta ennen johtopäätösten ja ratkaisujen esittämistä. Näenkin, että sosiologin koulutus on ollut ’pelkän’ tutkinnon sijaaan pikemminkin tapa oppia näkemään maailmaa ja hahmottamaan ympäröiviä tapahtumia seurauksineen laajemmassa kontekstissa.
Tällä tilillä pohdiskelen ja kirjoittelen itseä kiinnostavista yhteiskunnallisista ilmiöistä ja tapahtumista, ripauksella sosiologista näkökulmaa aiheisiin 📚 Toivottavasti viihdytte!
-Sosiologin päiväkirja
Alkuperäinen julkaisu Instagramissa 30.8.2021
#sosiologia #yhteiskunta #yhteiskuntatutkimus #media #kulttuuri #trendit #asenteet #arvot #moraali