Koulussa opittu epäonnistuminen

Viime vuosina on puhuttu yhä enemmän huijarisyndroomasta, ja siihen sisältyvistä vääristyneistä ajatusmalleista. Syiksi ajatusmalleille on esitetty luokkataustaa, sukupuolta tai perheen odotuksia lasta kohtaan. Olen omalla kohdallani usein pohtinut, mistä negatiiviset ajatukset palautustilanteissa kumpuavat. ”Nyt mä viimeistään jään kiinni, etten osaa mitään”. Olin jälleen varautunut viikkoja eiliseen graduseminaariin tällä asenteella- ja kaikki meni kuitenkin hyvin.

Haluankin tuoda esiin kokemukseni koulun merkityksestä opitussa uskossa epäonnistumiseen. Olin ala-asteella perusoppilas, kunnes numerot alkoivat taittua. Yläasteella totuin 5-7 numeroihin, ja lukioon pääsin urheilupisteiden ansiosta. Ensimmäisen lukuvuoden jälkeen keskiarvoni oli 5, ja opintopiseitä oli 13, 30 vaaditun sijaan. Käännekohta opinnoissani oli tutustuminen terveydenhoitajaamme, joka ensimmäisenä aikuisena jaksoi avata koulun merkityksen tulevaisuudelleni.

Seuraavien 3 vuoden aikana keskiarvoni nousikin 7.5 asti, ja kirjoitin C papereilla. Päähän oli kuitenkin jo syvälle iskostunut epäusko osaamistani kohtaan- numerot nousivat etenkin liikunnan, terveystiedon ja kuviksen ansiosta, muissa aineissa sain varautua punakyniin ja pettymyksiin.

En ollut koskaan osannut haaveilla yliopistosta, vaikka sosiologia lukion jälkeen kiinostikin. Enkä olisi hakenut ilman opiskelevan ystäväni neuvoa: ”Unohda kaikki, mitä olet oppinut ajattelemaan koulusta tähän mennessä. Yliopistossa merkitsee motivaatio alaa kohtaan, aikaisemmalla ei ole mitään merkitystä”. Uskalsin hakea, ja pääsin sisään.

Syvässä ovat kuitenkin kouluaikojen uskomukset osaamisesta. Jos lapsi tai nuori kokee jatkuvasti olevansa huono koulussa, ja asennoituu vastaanottamaan kokeet punakynää täynnä olevana kutosena, ovat nämä haamut palautustilanteisiin liittyen yllättävän tiukassa aikuisenakin.

Opetussuunnitelmaa ja numeroarviointeja on onneksi päivitetty viime vuosina. Tärkeämpää kuitenkin on, että eri kouluasteilta löytyisi aikuisia, joilla on aikaa kannustaa heitä, jotka uskovat oman kyvykkyytensä riippuvan kokeista. Minulla näitä ihmisiä on ollut kaksi, ilman heitä en olisi läpäissyt lukiota, saatika jatkanut opintoja sen jälkeen.

-Sosiologin päiväkirja

Alkuperäinen julkaisu Instagramissa 1.10.2021

#sosiologia #sociology #yhteiskuntatutkimus #koulu #koulutusjärjestelmä #kouluinstituutio #yliopisto

Jätä kommentti