Muutama vuosi sitten vietin Armeniassa 7 viikkoa, ja pakkasin mukaani lentolaukullisen ’rönttövaatteita’.
Reissun lopulla kävimme vapaaehtoisten kanssa markkinoilla. Halusin ostaa jotain, mutten tiennyt mitä. Intialainen ystäväni ehdotti, että ostaisin takin- minullahan oli vain yksi takki. Vastasin tähän, että tokihan minulla on enemmän takkeja kotonani. Ystäväni katsoi minua kummastuneena, ja kysyi syytä tähän – luonnollisesti kerroin vaihtelevista sääoloistamme.
Ystäväni kertoi pakanneensa isompaan matkalaukkuunsa lähes koko vaatevarastonsa. Ja näin hän oli kuvitellut myös minun tehneen, ottaneen mukaan kaiken. Minua alkoi hävettää. Jouduin paljastamaan mukana olevan garderobin koostuvan vanhoista, ’huonoista’ vaatteista, ei viestittävän ’oikeasta’ tyylistäni.
Oli vaivaannuttavaa, kuinka toinen pakkasi matkalaukkuun koko vaatekertansa, ja toinen vaatteet, joilla ei ole mitään merkitystä. Vielä vaivaannuttavampaa oli se, kuinka tässä kohtasivat vaateteollisuuden ääripäät: toisen kotimaa on tunnettu vaateteollisuuden pakkotyöstä, ja toinen maana jossa ostetaan kaikki jos halvalla saadaan. Suomalaisten vaatekulutus on 5.4 miljardia vuodessa, 4.5% kokonaiskulutuksesta.
Takkeja, jakkuja, paitoja, housuja, mekkoja, hameita.. asuntomme pursuaa vaatetta mitä erilaisimpiin tilanteisiin ja sääoloihin. Ja mikä tärkeintä, ”fiiliksiin”. Urheilutakkejakin on jo viisi- sillä kyllähän joka sää vaatii omansa? Kaiken tämän vaatemäärän päällä istun minä, pitäen itseäni jotenkuten tiedostavana ja kestävänä kuluttajana, sillä ostan vaatteeni kierrätettyinä, pidän niitä pitkään ja muistan tarkistaa lappujen tekstit. Kuitenkin löysin itseni viime viikolla taas täyttämässä kirpputorin rekkiä, myyden kyllästyttävät kuteet pilkkahintaan.
Vaateteollisuuden taustalla palavat orjatyön, lapsityövoiman ja ihmiskaupan hälytysvalot, ja se aiheuttaa vuosittain saman verran kasvihuonepäästöjä kuin laivateollisuus ja lentomatkailu yhteensä Se, ettei kukaan enää ikinä osta mitään ei ratkaise näitä ongelmia. Mutta lupasin tänään itselleni, etten osta yhtään uutta vaatetta seuraavan 6 kuukauteen. Ja sen jälkeen vasta kun tunnen vaatteen taustat, esimerkiksi reilun kaupan vaatteita ostaen.
-Sosiologin päiväkirja
Alkuperäinen julkaisu Instagramissa 5.9.2021
#sosiologia #sociology #yhteiskuntatutkimus #kulutuskäyttäytyminen #vaatteet #trendit #muoti #ostaminen #markkinatalous #kirpputori