Kuntavaalien äänestysprosentti jäi tänä vuonna 55,1 prosenttiin, hitusen yli puolet äänioikeutetuista kävi kopissa täyttämässä paperille jotain muuta kuin 313. Kuntavaaleissa, kuten muissakin vaaleissa, äänestysaktiivisuuden taustalla löytyviä muuttujia ovat ikä, koulutustaso, tulotaso sekä ulkomaalaistaustaisuus. Tilastojen valossa nuori ikä, matala koulutus- ja tulotaso sekä vieraskielisyys ennakoivat epäaktiivisuutta äänestämisen suhteen.

Kuntavaalit saattavat kalskahtaa kuivilta, ja kunnallispolitiikka epäseksikkäältä. Totuus on kuitenkin toinen. Kunnallisvaaleissa päätetään hyvin oleellisista asioista kunnan asukkaiden suhteen, muun muassa kunnan toiminnasta, taloudesta, kuntastrategiasta, varallisuuden hoidosta, palvelumaksujen perusteista. Arjessa tämä näkyy muun muassa koulutuksessa, nuorisopalveluissa, harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksissa sekä kaupunkisuunnittelussa. Kunnan toiminnassa korostuukin kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen eri tasoilla. Tässä työssä kunnallisvaltuusto on kunnan merkittävintä päätösvaltaa käyttävä elin. Näin ollen on tärkeää, että kunnallisvaltuusto on mahdollisimman moniääninen toimija. Ideaali kunnallisvaltuutettujen ryhmä koostuu ihmisistä, jotka jakavat erilaisia näkökulmia ja kokemuksia kunnan palveluiden kehittämisen suhteen.

Mistä sitten johtuu, että 43,9% suomalaisista ei äänestä kunnallisvaaleissa, eikä ehkä koe ääntänsä merkitykselliseksi? Sosiologian legenda, Pierre Bourdieu on lähestynyt poliittista osallistumattomuutta kulttuurin ja pätevyyden kautta. Jotta ihminen voi vastata johonkin mielipidekysymykseen, tulee hänen tuntea olevansa pätevä vastaamaan siihen – omata tarvittava tietopohja, jotta mielipiteen muodostaminen on mahdollista. Kokemus pätevyydestä poliittisiin kysymyksiin vastaamiseen taas kasvaa yhteiskunnallisen tietämyksen, koulutuksen ja sosioekonomisen taustan myötä. Tämän voimme tunnistaa myös kuntavaaleissa äänestäneiden taustoja tarkastelemalla.

´´Siinä missä voitaisiin sanoa naiivisti, että ihmiset ovat sitä paremmin perillä politiikasta, mitä enemmän koulutusta heillä on, pitääkin sanoa, että niitä, joita yhteiskunnallisesti pidetään pätevinä ja joilla katsotaan olevan oikeus ja velvollisuus politiikan harjoittamiseen, on suuremmat mahdollisuudet tulla sellaisiksi kuin ovat, sellaisiksi kuin heidän sanotaan olevan, siis päteviksi politiikassa.´´

Edellinen lainaus Bourdieulta kuvaa poliittisen pätevyyden paradoksin. Kas, sait koulupaikan- katsomme sinut nyt päteväksi politiikassa. Kas, tulosi ovat korkeat- poliittinen pätevyys kaupan päälle olkaa hyvät!

Sitaatti kuvaa mekanismia, jonka johdosta osa ihmisistä sulkee itsensä pois politiikasta osakseen siksi, etteivät pidä itseään tarpeeksi pätevinä politiikan harjoittamiseen. Mielipiteen muodostus ja argumentointi poliittisia kysymyksiä kohtaan saattaa olla haastavaa ja monimutkaista (ainakin itselleni), mutta se ei tarkoita, etteikö ihmisellä olisi poliittista suuntavaistoa, sanatonta vainua ja toivetta asioiden tilasta. Bourdieu esittää, että äänestämättä jättäneet eivät suinkaan ole okei kaikkien, tässä tapauksessa kunnassa, tehtävien päätösten suhteen. Mielipiteen muodostus tehdään siis terveen järjen perusteella, mutta siitä ei monipuolisen sanallistamisen vaativuuden vuoksi koeta poliittista pätevyyttä.

Bourdieu esittää mielipiteenmuodostuksen (ja muodostamattomuuden) kaksi sudenkuoppaa. Ensimmäinen; Mikäli huono-osaisimmat (en itse puhuisi huono-osaisuudesta synonyymina mielipiteen muodostamisen haasteelle) joutuvat valitsemaan tiettyjen ennalta muodostettujen vastausvaihtoehtojen väliltä, he voivat valita näistä jonkun- tällöin unohdetaan, ettei tämän mielipiteen muodostaminen olisi ollut välttämättä mahdollista ilman annettuja vastausvaihtoehtoja. Näkisin, että näin ollen annetut vastausvaihtoehdot tuottavat mielipiteen. Toinen: Mikäli ´hyvästä´ vastauksesta ei ole tarjolla merkkejä, syntyy tilanne, jossa jotain mielipidettä luullaan toiseksi, kuin joka se oikeasti on (vrt. viiniharrastaja erottaa vivahteet ja maut, ja tavallinen perjantaipulloilija ei erota cavaa shampanjasta). Tämä valinta edellyttää luokkatietoisuutta (mikä on yhteiskunnallinen asemani, kuka ajaa minun asioitani), ja tuottaa helposti tilanteen, jossa poliitikko valitaan karisman ja puhetyylin perusteella, unohtaen sen, mitä hän oikeasti sanoo. Tämä näkökulma on omiaan tarkastelemaan populististen puolueiden nousua ja äänestäjäkuntaa. Innolla odotan myös tarkempia tilastoja näistä kunnallisvaaleista, joka mahdollistaa edellisen ilmiön tarkastelemisen puolueiden tavoitteiden ja äänestäjäkunnan suhteen.

Kuinka sitten pureutuisimme tähän äänestämättä jättämättömyyden kysymykseen? Mitä voimme tehdä, jotta mahdollisimman moni Suomalainen tuntisi tarvittavaa pätevyyttä osallistuakseen demokratiaamme? Tämän pohtimisen voimme jättää seuraavaan kertaan, mutta cliffhangerina voin mainita Suomalaisen koulutuksen, instituution, jonka piirissä kaikki Suomalaiset viettävät vähintään 9 vuotta.