Mun mielestä tämän päivän arjen sankareita ovat somevaikuttajat, bloggarit, tubettajat ja journalistit. Toki myös twiittaajat, jotka tarttuvat rohkeasti mielipiteitä jakaviin aiheisiin. Mainittakoon myös luennoitsijat ja opettajat. Ja totta kai poliitikot ja julkisissa viroissa toimivat henkilöt.

Näitä kaikkia ihmisiä yhdistää eräs piirre; He asettavat itsensä päivittäin alttiiksi yhteisön ja ympäristön kritiikille, pahimmillaan totaaliselle ´poistamiselle´, cancellaamiselle.

Amerikkalainen cancel kulttuuri on saanut jalansijaa myös Suomessa, ja koen sen todella pelottavana. On paljon mielipiteitä ja näkemyksiä, jotka voidaan nähdä moraalisesti tuomittavina, ja aina löytyy joku, joka ei ole asiasta kanssasi samaa mieltä. Jos näitä ihmisiä on useampia, saattaa yksi twiitti johtaa laajaan verkkovihaan, maalittamiseen ja jopa tappouhkauksiin. Suuren mittaluokan koulukiusausrinkiin, jossa on helpompaa katsoa vain sivusta, kuin rohjeta mennä väliin. Olen huomannut kyseisen kulttuurin vaikutuksen myös itseeni- ajatusten ja näkemysten ilmaiseminen esimerkiksi julkisten blogikirjoitusten muodossa tai IG-storeissa tuntuu vaikealta- mitä jos en tiedäkään jostain asiasta tarpeeksi, sanon jotain väärin tai jään kiinni siitä, että ajattelussani on virheitä.

Ja tottahan toki ajattelussani on virheitä, luultavasti meidän jokaisen kohdalla. Mutta näiden virheiden pelkääminen tekee julkisesta keskustelusta ja kommentoinnista todella pelottavaa, ja lopputuloksena on tilanne, ettei mitään haluakaan julkaista. Pidän itseni mieluummin turvassa. Toisaalta, haluaisin kuitenkin jakaa esimerkiksi opinnoissa oppimiani asioita ja näkökulmia erilaisiin asioihin. Mutta milloin tiedän asiasta tarpeeksi, että voin sanoa mitään? Entä jos en ole ymmärtänyt jonkin asian kaikkia puolia? Mitä jos vahingossa loukkaan jotain täysin tahattomasti? Lopputuloksena on hiljaisuus, ja tyydyn keskustelemaan aiheista vaan oman kuplani sisällä, turvallisesti samaa mieltä olevien ihmisten keskuudessa.

Minkä takia omia ajatuksia ja näkemyksiä sitten edes pitäisi julkaista julkisilla alustoilla?

Itse saan valtavasti iloa siitä, jos löydän videon, postauksen tai storyn, jossa henkilö kertoo asioista, joista on kiinnostunut, ja joista saan uutta näkökulmaa ajatuksiini. Tämä ei tarkoita sitä, että olisin lähtökohtaisesti samaa mieltä kyseisen ihmisen kanssa, mutta usein pääsen oppimaan jotain uutta- kuinka suhtautua käsiteltävään ilmiöön, ja kuinka henkilö perustelee ajatusprosessiaan. Väitänkin, että vaikka tämän päivän huolenaiheena oleva ´kuplittuminen´ on luonut samalla tavalla ajattelevien ihmisten verkkokuplia, unohdetaan keskustelusta usein historiallinen näkökulma, jolloin kuplittuminen oli huomattavasti vahvempaa. Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten ihmiset, jotka asuivat tietyillä alueilla todennäköisesti tilasivat tietyn puolueen sanomalehteä (puoleen näkökulmasta kirjoitettuna), ja vuorovaikuttivat pitkälti omaan luokkaan ja kuplaansa kuuluvien ihmisten kanssa. Internetin tarjoama maailma on mahdollistanut samankaltaisesti ajattelevien ihmisten tuottaman sisällön tilaamisen kotisohvalle käsin. Mutta tämän lisäksi, meillä on mahdollisuus vierailla eri tavoin ajattelevien ihmisten tuottaman sisällön äärellä; meillä on ensimmäistä kertaa mahdollisuus poistua kuplistamme, pyrkiä ymmärtämään ja keskustella ajatuksista, jotka itselle saattavat tuntua vierailta. Cancel kulttuuri sekä julkiseen keskusteluun liittymisen pelkääminen vähentävät kuitenkin osallistujien määrää, ja moni mielenkiintoinen ajatus ja näkemys saattaa jäädä julkaisematta potentiaalisen mokaamisen pelossa. Toivonkin, että oppisimme suhtautumaan netissä leviäviin virheisiin ja mokiin armollisesti- luultavasti ihminen, jolla on moitittava mielipide ei tarkoituksellisesti ´ajattele väärin´, hänellä ei vain välttämättä ollut vielä ihan tarpeeksi tietoa asiasta, mutta sen sijaan rohkeutta ja halua asettaa näkemyksensä alttiiksi niiden potentiaaliselle korjaamiselle. Hyvässä hengessä.