Koronakaranteenin myötä olen oppinut erään merkittävän asian itsestäni. Tai pikemminkin muiden ihmisten merkityksestä itselleni.

En ole aikasemmin ehkä ihan täysin ymmärtänyt, kuinka suuri merkitys muilla ihmisillä on kyvylle ajatella luovasti. Arjessa olen monessa mukana, ja tapaan runsaasti erilaisia ihmisiä monenlaisista lähtökohdista. Nämä kohtaamiset ja keskustelut tuovat väriä arkeeni, ja mahdollistavat jatkuvan uuden oppimisen sekä näkökulmien rikastuttamisen.

Kun koronakaranteeni alkoi, niin ajattelin, että tässähän on hyvää aika kirjottaa postauksia, ja perehtyä erilaisiin mieltä askarruttaviin asioihin. Ja vielä..!

Todellisuus olikin päinvastainen. Koen, että viimeisen kolmen viikon eristyksen aikana ajatteluni on puuroutunut, ja kyky luovaan ja monipuoliseen pohdintaan on tukahtunut. Joka päivä olen ajatellut, että ehkä seuraavana päivänä inspiroitunut fiilis elämään, innostus ympäröivää maailmaa kohtaan ja flow kirjoittamiseen palaa, mutta ei. Uusien ajatusten ja oivallusten puro on kuihtunut. Sen sijaan tilalle on noussut kysymys, mistä tämä ajattelutoiminnan lamaantuminen johtuu? Päivittäiset rutiinit; koiran ulkoilutus, opiskelu, treenit, ovat pysyneet lähestulkoon entisellään karanteenia edeltävään aikaan verrattuna. Suurin muutos onkin tapahtunut sosiaalisessa elämässä.

Olen ensimmäistä kertaa toden teolla ymmärtänyt, kuinka paljon energiaa ja inspiraatiota saan ympärilläni olevista ihmisistä, ja heidän kanssaan viettämästäni ajasta. Huomaan, että erilaiset ihmiset, heidän mielipiteensä, tarinansa ja yhdessä tekeminen ovat lähde luovuudelleni. On hyvin vaikeaa innostua mistään tai ajatella ’uusia’ ajatuksia, jos päivät toistuvat toistensa perään samankaltaisina, ilman uusia kohtaamisia ja keskusteluita ihmisten kanssa.

Karanteenilla on jokaiseen meihin erilaiset vaikutukset, ja kotona vietetty aika saattaa auttaa meitä oivaltamaan sellaisten asioiden arvon, jotka olemme aikaisemmin ottaneet itsesäänselvyytenä. Itse olen oppinut ymmärtämään, kuinka merkittävä rooli vaihtelevilla ympäristöillä ja yhteisöillä onkaan ajattelukykyni ja inspiraationi kannalta. Luovuudessa ei olekaan kysymys minusta, vaan ympärilläni olevista ihmisistä ja yhteisöstä. Tätä aukkoa ei mikään määrä dokkareita tai kirjoja pysty täyttämään.