On helppo ja haasteeton vastaus keskusteltaessa ilmastonmuutoksesta ja luonnonsuojelusta. Se ei silti auta meitä eteenpäin ratkaistessa metsien liikahakkuusta, vesivarojen ylikäytöstä tai kertakäyttövaatteiden ja tavaroiden maailmanlaajuisen rahtaamisen tuottamista päästöistä seuraavia ongelmia. Haluan kuitenkin uskoa, että harva meistä tarkoituksenmukaisesti haluaa tuhota ilmastoa ja luontoa sen ollessa niinkin perustavanlaatuisen asian, kuin koko elämämme ja selviytymisemme elinehto.

Suomalaisilla vuosittainen ylikulutuspäivä tuli viime vuonna vastaan 5. huhtikuuta. Tuona päivänä suomalainen kulutustapa oli laskennallisesti ylittänyt oman osuutensa maapallon kyvystä tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamia kasvihuonepäästöjä. On kuitenkin totta, että 5.5 miljoonan ihmisen kansan kulutus ei paljoa paina 7.8 miljardin asukkaan maapallolla.

Ongelman muodostaakin suomalaisen elämäntavan yleistyminen. Olisi tekopyhää sanoa, että koska me olemme saaneet nauttia taloudellisen kehityksen suomista hedelmistä, johon luonnonvarojen ylikulutus tiiviisti liittyy, ei muilla maailman vaurastuvilla ihmisillä tulisi olla tähän oikeutta. Äärimmäisen köyhyyden väheneminen ja maailman keskiluokkaistuminen ovat eittämättä positiivisia asioita, ja yhä suurempi osa ihmisistä saa nauttia nykykulttuurimme arkisista mukavuuksista kuten tietokoneen käyttämisestä, ulkomaanmatkailusta tai shoppailusta. Nämä arkiset mukavuudet vaativat kuitenkin veronsa, ja ympäristön tuhoaminen on hinta, jonka joudumme tästä maksamaan.

Suomi on viimeisen sadan vuoden aikana kokenut uskomattoman taloudellisen harppauksen ja keskiluokkaistumisen. Tässä apuna olivat muilta mailta, kuten englannilta, adapoidut toimintatavat. Yhteiskunnallisen muutoksen tapahduttua jälkijunassa muuhun Eurooppaan verrattuna saimme erinomaisen mahdollisuuden välttää jo muiden tekemät virheet, ja yhdistellä toimiviksi todettuja malleja rakentaessamme kaupungistuvaa yhteiskuntaa. Tämä samainen kehitys jatkuu edelleen kehittyvien maiden kohdalla, ja näin ollen suomessa toteutetut onnistuneet ratkaisut ovat jatkaneet kulkuaan seuraaviin taloudellista harppausta tavoitteleviin maihin.

Suomen pieni asukasluku, laadukas koulutus, edustuksellinen demokratia sekä yleinen vauraus ovatkin tuoneet Suomen pisteeseen, jossa meidän on mahdollista toimia kokeilijana ja edelläkävijänä ratkaistessa globaaleja yhteiskunnallisia ongelmia. On harhaanjohtavaa ajatella, että sillä mitä me täällä teemme, ei ole mitään merkitystä. Globaalissa maailmassa ei ole väliä missä tekee ja mitä, mutta jos se mitä teet toimii, muutkin haluavat kokeilla samaa.

Laadukas ja riippumaton tiedeyhteisö sekä teknologinen osaamien ovat valttikortteja, joihin meidän tulee panostaa keskustellessamme ilmastonmuutoksesta ja luonnonsuojelusta. Tämä panos (rahoitus) on kuitenkin määrätietoisesti ohjattava suuntaan, joka kannustaa tarttumaan niiden juurisyiden ratkaisemiseen, jotka ovat ylikuluttamisemme taustalla. Tällä kentällä tapahtuvista onnistumisista voimme hyötyä niin kansallisella, kuin kansainväliselläkin tasolla. Meillä on täydet mahdollisuudet saavuttaa uusi Nokia ilmiö niiden teknologioiden parissa, jotka ovat avainasemassa ilmastokriisiä ratkaistaessa.

Ilmastomyönteisiä poliittisia päätöksiä ja lakeja laatiessa tärkeintä on kuitenkin välttää sormien osoittelu, sillä siitä tuskin seuraa muuta kuin maksajaksi joutuvan ryhmän tyytymättömyyttä päätöksentekijöitä kohtaan. Kehitystä tulee edistää kaikki ihmisryhmät ja elämäntavat huomioiden, antaen mielummin porkkanaa kuin keppiä. Se, että luonnon tuhoamisen vakavat seuraukset ovat saavuttaneet vaatimansa huomion vasta hiljattain ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ihmiset, joiden elinehto on ollut vuosikaudet kiinni ilmastolle haitallisissa elinkeinoissa tai elinympäristössä pystyisivät muuttamaan elämäntapaansa sormia näpäyttämällä. Muutoksien, joita joudumme arjessamme tekemään, tulee yhtä lailla olla niin maalla asuvien kuin kaupunkilaistenkin harteilla. Näiden muutosten tulee tapahtua jokaisen elintapaa ja elinkeinoja kunnioittaen, pyrkien välttämään yhden ryhmän maksumieheksi ja synninkantajaksi joutuminen.

Mainittava kuitenkin on, että me yksittäiset ihmiset muodostamme yhteiskunnan, jonka toiminnan seurauksia nämä ongelmat ovat. Näin ollen luonnon tuhoamisen vastainen työ lähtee omista arkisista valinnoistamme, ja markkinatalouden logiikkaa mukaillen: sitä tuotetaan, millä on kysyntää.